Joululahjaksi saamastani kirjasta löysin tämän ohjeen. Oli oikein maukasta. Pahoittelen, että kuva ei tee kunniaa ruualle. Mutta kehoitan kokeilemaan, nam. Nauru

1 iso munakoiso, paksuina viipaleina

2 keskikokoista kesäkurpitsaa, ohueksi viipaloituna

2 sipulia, pieneksi lohkottuina

2 punaista paprikaa, ydin ja siemenet poistettuina, karkeasti pilkottuna

2 valkosipulinkynttä, karkeasti pilkottuna

5 rkl oliiviöljyä

1 rkl tuoretta timjamisilppua

suolaa ja pippuria

2 kananmunaa, vatkattuna

3 dl maustamatonta jogurttia

400 g pilkottuja säilyketomaatteja

55 g murennettua fetaa

 

Pirskottele 4 rkl oliiviöljyä kasvisten päälle. Sekoita ne kauttaaltaan ja mausta timjamilla, suolalla ja pippurilla. Paahda kasvikset uunipannusta 220 C noin 30 minuuttia. Vatkaa munat, jogurtti, suola ja pippuri keskenään. Vähennä uunin lämpö 180 C. Pane puolet kasviksista uunivuoan pohjalle, kaada päälle tomaatit nesteineen ja lisää loput kasvikset. Kaada jogurttiseos päälle ja ripottele pinnalle murennettu feta. Paista uunissa noin 45 minuuttia.