Päätin leipoa vanhempien iloksi perjantaina focacciaa ( sen jälkeen kun olin siivonnut koko huushollin Nauru)

Leipä oli oikein maukasta, vaikkakin sienet kävivät leivän kuivuessa hieman liian koviksi)

 

3 dl vettä

15 g kuivahiivaa

1 rkl hunajaa

1 tl suolaa

3 rkl oliiviöljyä

8 dl vehnäjauhoja

Päälle:

20 g kuivattuja suppilo- tai mustatorvisieniä

1 dl kuivattua sipulia tai 1 kuullotettu keltasipuli

1 dl vettä liuottamiseen

½ dl oliiviöljyä

1 tl kuivattua timjamia

1 rkl karkeaa merisuolaa

 

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nostata kaksinkertaiseksi. Pane kuivatut sienet ja sipulit veteen likoamaan noin 10 minuutiksi. Purista sienistä liika neste pois ja yhdistä oljyn kanssa. Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi. Levitä päälle sieniseos, timjami ja suola. Anna kohota vielä 15 minuuttia ja paista 175 C noin 15 minuuttia.